Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

Katsaus

Pitkä aika on mennyt edellisestä päivityksestä. Kesän jälkeen motivaatio blogin kirjoittamiseen oli kateissa. Nähtävästi en ollut aivan yksin asian kanssa, kun huomasin muutamissa muissa blogeissa aktiivisuuden hiipuneen tai jopa loppuneen kokonaan. Omalta osalta motivaation hiipumiseen oli useita syitä, joista varmaan yleinen työväsymys oli päällimmäisenä. Tämä sai miettimään, miksi edes muutaman lukijan takia blogia kirjoittelisin, vaikka taloudesta kirjoittaminen olikin ollut alkuperäinen syyni aloittaa blogi. Kesän aikana sain myös kimmokkeen kirjoittaa aivan muuta. Päätin aloittaa oman kirjan kirjoittamisen. Minulla on ollut jo yli vuosikymmenen kehitteillä kirjan tarina, jota olen jalostanut muissa ympyröissä, mutta nyt halu kokeilla taitojani kirjoittajana kasvoi niin suureksi, että päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Kirjan kirjoittaminen on ollut hitaampaa kuin olin kuvitellut. Sain melko nopeasti hahmoteltua kirjan sisällön, rungon ja tapahtumat skeä hahmot pääpiirteissään. Val