Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Kansallisen kateuspäivän havaintoja

Edellinen kirjoitukseni liittyi kansalaisten verotietojen julkaisemiseen ja siihen liittyvien asioiden pohtimiseen. Nyt, kun luppoaikaa on töistä jäänyt vähän muuallekin, olen jälleen pohtinut myös urani kehittymistä ja etenkin sitä, mihin se voisi kehittyä. Tähän asiaan liittyvässä tutkimisessa tein myös mielenkiintoisia havaintoja. Ensiksi lienee tärkeä kuvata lukijoille, millä mittaan urani kehittymistä. Oikeastaan yksinkertaisin mittari on loppujen lopuksi työstä saatavat tulot. Periaatteessa tämä kertoo tärkeydestäsi yritykselle ja jos olet onnistunut hinnoittelmaan itsesi oikein, niin myös markkina-arvosi työelämässä. Läpi urani, minulla on ollut yleensä kuvitelma, että monet muut tienaavat minua enemmän. Tämä on varmasti toiminut minulle kannustimena pyytää lisää palkkaa sekä kehittää itseäni ja hakemaan uusia haasteita, jotta eteenpäin menemisen tunne säilyisi. Mielenkiintoiseksi tämä vertailu muihin kävi silloin, kun johtajaksi päästyäni näinkin yhtäkkiä mitä kaikki kollegan

Kansallisen kannustuspäivän pohdintoja

Marraskuun alussa koetti jälleen se päivä, kun viime vuoden verotiedot julkaistiin. Mikäli ei ollut kuurosokea tai muutoin foliohattu päässä istuva some-pakolainen, niin erilaisilta tuloihin liittyviltä uutisilta ei voinut välttyä. Niin Suomessa kuin nähtävästi ulkomaillakin päivää on leimattu kansalliseksi kateuspäiväksi. Suomalaiseen ajattelutapaan päivän yhdistäminen kateuteen sopiikin yhtä hyvin kuin solidaarisuusvero hyvätuloisen verotukseen. Suomalainenhan on tunnetusti valmis maksamaan kaksi euroa siitä, että naapuri menettää yhden euron. Miksi sitten tulot herättävät niin paljon kateutta? Ensinnäkin, on varmaan ajateltava kateudellakin olevan eri sävyjä, tai ainakin kateuden aiheuttavan ihmisisissä erilaisia reaktioita. Karkeasti asian voinee nähdän siten, että se herättää joko negatiivisia tai positiivisia reaktioita. Suomen vasemmalle kallellaan olevassa poliittisessa ympäristössä negatiivisuus tuntuu olevan yleisempi reaktio. Tällöin suurempia tuloja pidetään epäoikeuden