Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

KATSAUS ASUNTOMARKKINOIHIN Q3

Kuva
Katsaus asuntomarkkoihin on viivästynyt johtuen pitkälti puutteesta (ajan), osakemarkkinoihin liittyneestä katsauksesta sekä oman innostukseni asunnon ostamisen laskemiseen (tällä hetkellä).  Sen verran kiinnostusta oli, että buukkasin Nordean kanssa tapaamisen vielä vuoden loppuun asian suhteen. En kuitenkaan usko, että ihan äkkiä tulee asunto-ostoksille ryhdyttyä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Asuntojen kauppamäärät ovat pysyneet melko lailla vakiintuneessa vaihteluvälissä. Mielenkiintoista on nähdä aikanaan Q4 tilastot ja onko Suomen asuntomarkkinoilla koettu samaa trendin vaihdosta kuin monissa muissa maailman kolkissa.

Kolmas kvartaali toi selkeän muutoksen urakoitsijoiden toimintaan. Rakenteilla olevien asuntojen määrääsä nähtiin selkeä notkahdus. Toistaiseksi suurta paniikkia myymättömien asuntojen kertymisen suhteen ei ole ollut, mutta jos epävarmuus taloudessa jatkuu, niin en pitäisi ihmeellisenä tilanteen muuttumista. Rakenteilla olevien asuntojen määrä on kuitenkin korkea…

"Eläkesalkun" rakentaminen alkaa nyt - tai ihan kohta ainakin

Kuva
Blogin aloituksesta lähtien olen haikaillut laskevia kursseja pörssiin, jotta pääsisi ostoksia tekemään. Edellisen kerran minulla oli isompi määrä (yli 100 000€) osakkeita pörssissä vuonna 2014. Tällöin luovuin n. puolesta tuosta määrästä ja toiset puolet (muutamien lisäostojen jälkeen) myin 2016 lopussa ostaakseni toisen sijoitusasuntoni. Sen jälkeen olen omistanut satunnaisesti osakkeita pienillä määrillä, mutta luopuut niistä pienillä voitoilla. Laskun odotus kävi liian tuskaiseksi alkuvuodesta - niin kuin sanonta kuuluu "market can remain irrational longer than you can remain solvent", ja päätin aloittaa tasaisen säästämisen rahastoihin. Ostoja on tammikuun alusta tehty tasaisella tahdila.

Lokakuun jälkeen osakemarkkinoilla on ollut omalta kannaltani positiivinen kehitys. Osakemarkkinat ovat kääntyneet selvään laskuun ja varsinkin nyt FED: viimeisin päätös vahvisti markkinatrendiä. Oma tulkintani on, että osakemarkkinoiden nousu on perustunut pitkälti keskuspankkirahan m…

Kuukausikatsaus Marraskuu 2018

Vuosi lähenee loppua, kun jo marraskuun katsausta joutuu kirjoittelemaan :)

Alla marraskuun lopun tilanne:

Sijoitusasunto 1              = 141 000€
Sijoitusasunto 2              = 165 000€
Osakkuus työpaikassa    =  88 200€
Henkilöstörahasto          =  12 000€
Rahastot                         =  4 500€
Korkosijoitukset            =  2 000€
Pörssiosakkeet               =  0€
Käteinen                        =  7 000€

YHTEENSÄ                 = 419 700€

Lainat                            = 194 200€

NETTO-OMAISUUS   = 225 500€

Suuria muutoksia ei marraskuukaan tarjonnut. Rahastoihin laitettiin totuttu summa, muutoin luvut pysyivät ennallaan sijoitusvarallisuuden osalta. Lainatkin lyhenivät tasaisesti, joten netto-omaisuuden kasvu jatkoi etenemistään reilun parin tonnin vauhdilla per kuukausi. Joulukuussa pyhät nostavat hieman kulupuolen paineita, tätä onneksi tasoittaa toisen sijoitusasunnon yhtiön joululahja, eli vastiikkeeton kuukausi.

Osakemarkkinoita olen seurannut hyvin aktiiv…