Kansallisen kannustuspäivän pohdintoja

Marraskuun alussa koetti jälleen se päivä, kun viime vuoden verotiedot julkaistiin. Mikäli ei ollut kuurosokea tai muutoin foliohattu päässä istuva some-pakolainen, niin erilaisilta tuloihin liittyviltä uutisilta ei voinut välttyä.

Niin Suomessa kuin nähtävästi ulkomaillakin päivää on leimattu kansalliseksi kateuspäiväksi. Suomalaiseen ajattelutapaan päivän yhdistäminen kateuteen sopiikin yhtä hyvin kuin solidaarisuusvero hyvätuloisen verotukseen. Suomalainenhan on tunnetusti valmis maksamaan kaksi euroa siitä, että naapuri menettää yhden euron.

Miksi sitten tulot herättävät niin paljon kateutta? Ensinnäkin, on varmaan ajateltava kateudellakin olevan eri sävyjä, tai ainakin kateuden aiheuttavan ihmisisissä erilaisia reaktioita. Karkeasti asian voinee nähdän siten, että se herättää joko negatiivisia tai positiivisia reaktioita. Suomen vasemmalle kallellaan olevassa poliittisessa ympäristössä negatiivisuus tuntuu olevan yleisempi reaktio. Tällöin suurempia tuloja pidetään epäoikeudenmukaisena ja tuloja on tasattava yhä kovemmalla progressiivisella verotuksella. Tuntuu myös siltä, ettei keskiverto 8-16 työläinen ymmärrä, kuinka kovan työn takana suuremmat tulot monesti ovat. Toki, koviin ansiohin ovat jotkut päässeet ihan syntymäoikeuden kautta perimällä, mutta näitä asioita on loppujen lopuksi vähän eikä niitä oikein voi välttää.

Itse olen kaveripiirini kovatuloisin henkilö ja onneksi en ainakaan suoraan ole havainnut, että tulotason kasvu olisi kaverisuhteisiin pahemmin vaikuttanut. Ehkäpä yksi pitkä kaveruus on hiipunut, mutta siinä taustalla on tämän kaverin muut valitettavat hankaluudet elämässä. Tätä asiaa on varmasti edesauttanut se asia, että kaverit myös tietävät, kuinka paljon olen rehkinyt menestyksen eteen. Kateuden määrä olisi varmaan suurempi, jos tulotaso olisi saavutettu helpommin. Toisekseen, joidenkin kaverieni tuttaviin mahtuu vielä kovempituloisiakin, jolloin kateutta minun tuloihini ei varmaan synny niin paljoa.

Jos julkisuudessa tuotaisiin enemmän ilmi työtä, mikä menestyksen takana on, niin ehkei kateutta niin paljoa syntyisi. Ehkä tämä selittää myös sitä ilmiötä, että Suomessa urheilijan on sallitumpaa vaurastua kuin liike-elämän taitajan. Lähes kaikillahan on jonkin sortin kosketuspinta urheiluun ja kuinka vaativaa on siinä kehittyä harrastelijasta eteenpäin. Johtajana tai yrittäjänä toimimisesta taasen aika harvalla lienee kunnon kokemusta, siksi johtajien palkkoihinkaan ei ymmärrystä heru. Huomaan, että tämän asian suhteen ei itselläkään monen julkisen alan johtajan palkkoihin heru ymmärrystä, kun itse heitä tavatessa monilla osaaminen tuntuu olevan heikkoa palkkaan nähden. Tämä voi kuitenkin johtua siitä, ettei minullakaan ole täyttä ymmärrystä...heidän työstään.

Aiemmin tuli kirjoitettua, että tulojen julkistuksiin voi reagoida kahdella tavalla - negatiivisesti tai positiivisesti. Itse olen koettanut kääntää asian positiiviseksi kokemukseksi. Minulle muiden tulojen seuraaminen on toiminut kannustavana tekijänä. Olen esimerkiksi katsellut oman alani tuttujen ihmisten tuloja ja katsonut, mille ansioille missäkin asemassa voisi päästä. Aika korkealle joutuu tiiraamaan, että edes löytää henkilöitä 100K€ tai yli tienaavien julkisesta listauksesta. Niin utelias en sentään vielä ole, että menisin verotoimistoon palkkatietoja kaivelemaan.  Vastaan on tullut jopa yllätyksiä, että kovapalkkaiseksikin luulemani henkilö ei todellisuudessa mahdu em. listaukselle. Tämä havainto on kääntänyt minut myös palkka-avoimmuuden kannattajaksi, mutta tästä lisää varmaan myöhemmin.

Yksi syy minulle seurata ihmisten tuloja, on puhtaasti kilpailuhenkisyys, mikä on minussa aika vahvana. Nyt pientä iloa tuo se laskelma, että ensi vuoden osalta (ja toivottavasti siitä eteenpäin) ansiotulot + passiiviset pääomatulot ylittävät tuon maagisen 100K€ rajan. Tämä tarkoittisi, että kahden vuoden päästä voisin itsekin ihastella omaa nimeäni verokoneessa.

Minun osaltani kateuspäivä on kylläkin kannustuspäivä. Mitä sinä ko. päivän koet?