KATSAUS ASUNTOMARKKINOIHIN Q2 2018

Tällä kertaa katsaus asuntomarkkinoihin tulee hieman myöhässä, kun kolmaskin kvartaali on päivää vaille pulkassa. Kesällä jo ihmeteltiin, hyytyikö asuntomarkkina elokuussa. Nähtävästi ilmiö johtui tilastoinnin puutteista, ongelma mihin olen itsekin työssäni törmännyt monesti. Kuitenkin, jos nyt tilastot pitävät paikkansa, niin asuntomarkkinoilla kauppaa käydään samaan tahtiin kuin viime vuonna. Pidemmässä trendissä ollaan hiukan 2015-2016 huippuvuosia perässä. Alla olevassa kuvassa asuntokauppojen volyymi kuukausittain.


Urakoitsijoiden usko markkinoiden kykyyn imeä uusia asuntoja näyttää olevan vahva. Rakenteilla olevien asuntojen määrä hipoo uusia huippuja. Toistaiseksi myymättömien asuntojen määrä ei ole kuitenkaan kauheasti paisunut, eli urakoitsijoilla on syytäkin jatkaa tuotantoa. Pientä käänteen merkkiä on kuitenkin myymättömien varaston kehityksessä nähtävissä, mutta onko se trendimuutos vai vain normaalia värähtelyä, jää nähtäväksi.


Jonkin verran varovaisuutta urakoitsijoilla jo on, mikä näkyy hyvin myymättömien asuntojen suhteesta rakenteilla oleviin. Tämä tunnusluku on jo pitkään madellut 30 % hujakoilla, kun vielä jokunen vuosi sitten luku oli 50 % tasoa.


Omakohtaisesti pääsen jälleen tutustumaan pankkien rahahanojen tiukkuuteen, kun tavoitteena on ostaa perheelle uutta asuntoa. Kohteita on jonkin verran katsottu ja pankista odotellaan lainalupausta. Mikään kiire ostoprojektilla ei ole, jolloin tarjouksia voi tehdä hieman aggressiivisemmalla hinnoittelulla. Katsotaan mihin tuo tässä syksyn ja mahdollisesti talven aikana johtaa. Uusi asuntolaina antanee myös mahdollisuuden niputtaa vanhoja lainoja yhdeksi lainaksi. Ensimmäinen asuntolaina on jo niin pieni, ettei lähes nolla koron nouseminen uuden marginaalin tasolla kauheasti hetkauta. Tämä lainojen yhdistäminen mahdollistaisi lainojen hoitamisen pienemmällä kassavirralla kuin nyt eli säästyneen erotuksen voisi laittaa tuottavampiin sijoituksiin niin kauan, kuin korot pysyvät näinkin matalalla.

Jos lukijoilla on vinkkejä liittyen 4-5huoneen asunnon ostamiseen PK-seudulla, niin niitä otetaan mieluusti vastaan!


Kommentit

  1. Mielenkiinnolla kuulisin myös lainaneuvotteluista ja millaista lainalupausta pankit ovat tarjonneet, itsellä kun sama projekti työn alla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedotellaan, kun on lisää kerrottavaa. Haussa on avokin kanssa 350 000€ laina, missä vakuutena minun sijoitusasunto ja hänen omistusasunto.

      -Tie menestykseen

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksiani asunnon vuokraamisesta

Katsaus

Henkilöstörahaston verohyödyt